kumalogo

KUMA:n kauppa

Osta KUMA:n virallisia tuotteita Spreadshirtin KUMA-kaupasta täältä.

Yomecolle - virtuaaliset morsiamet osa 1

Kuten kaikki olemme oppineet, japanilaiset ovat aina askeleen edellä muita. iOS- ja Android-laitteille on kehitetty ohjelma joka kantaa nimeä Yome Collection eli morsiankokoelma. Nimensä mukaisesti ohjelmassa kerätään morsiamia, mutta japanilaiseen tapaan kaksiulotteisia sellaisia. Morsiamet ovat lähes kaikki Japanissa suosittujen anime-sarjojen hahmoja, ja valikoimaa löytyy tällä hetkellä yli 60 hahmon verran. Morsiamien kanssa voi keskustella ja hahmojen alkuperäiset ääninäyttelijät ovatkin antaneet äänensä peliä varten tehtyihin repliikkeihin, näin vedoten voimakkaasti kaltaiseeni ääninäyttelijäfaniin. Morsiamien päätä voi paijata, heitä voi suudella ja heille voi antaa lahjoja. Morsiamille voi myös kirjoittaa lyhyitä viestejä ja heille voi antaa lahjoja. Kaikki toimenpiteet nostavat kiintymyspisteitä joita keräämällä puolestaan saa lahjoja joita voi antaa morsiamilleen. Ohjelma ei maksa mitään, mutta pohjautuu vahvasti "pay to win" -periaatteeseen. Uusia repliikkikortteja voi ostaa sekä kiintymyspisteiden keräämisen yhteydessä saatavilla ilmaiskolikoilla tai sitten oikealla rahalla saatavilla kolikoilla. Kuten olettaa saattaa, ilmaiskolikoita kertyy hitaasti mutta rahaa pikkuisen maksamalla uusien repliikki korttien avaaminen käy helpoksi. Hyvin tyypillinen mutta tehokas tapa kerätä rahaa kasuaalipelaajilta, ja kukapa ei haluaisi kuulla enemmän rakkaan morsiamensa ääntä pikkusijoituksella. Repliikkikortin avaaminen maksaa 50 jeniä. Pienelläkin japaninkielen taidolla pääsee pelistä jyvälle mutta neuvon mielelläni asiasta kiinnostuneita. Jos asennatte ohjelman itse, käyttäkää silti esittelijätunnustani (招待ID) 5ygX9H kiitos!

Kommentit

Käyttäjän aono kuva

Paras sovellus mitä puhelimelle voi saada! ^___^